4.6.2015

Kiitos ja ensi vuoteen!

Leirit on nyt leiritty ja on aika siirtyä muihin kesän riemuihin. Bloginpitäjä joutui tänä vuonna hyppäämään päivät työssä, eikä näinollen päässyt aivan täysillä raportoimaan leirin tapahtumista. onneksi leiripäällikkö paikkasi mainiosti, ja koteihin saatiin leiritunnelmia välitetyksi myös päivien tapahtumista.

Summa Summarum leirillä oli paljon tapahtumaa, ja kivaa oli. Haluan vielä kiittää kaikkia teitä, jotka teitte leirin mahdolliseksi, eli KIITOS kaikki mahtavat leiriläiset, isoset ja semi-isoset, kaikki leiriaikuiset ja leiriläisten vanhemmat ja aivan erityiskiitos keittiöhankilökunnalle, joka jäälleen varmisti, ettei bloginpitäjä päässyt laihtumaan leirin aikana. Sitten vielä erikseen kiitos leiripäällikkö Atelle ja järjestelijä Erikalle joita ilman leiri ei olisi ollut mahdollinen.

Kiitos ja hyvää kesää kaikille, toivottaa
Sami

Hiljaista on Tanssisaaressa

Telttakylä purkautui puoleentoista tuntiin melkoisen täydellisesti. Seitsemän aikaan ei juuri ketään ollut paikalla ja siivouksetkin kokolailla hoidettuna.
Mukavaahan leirillä oli, eiköhän yritetä ensi vuonna uudestaan eikös vain!

Leiristä kertoo mielestäni parhaiten se, että kaikki vatsataudin takia pois lähteneet olisivat halunneet (vanhempien kertoman mukaan) heti seuraavana päiväna takaisin leirille, vaikkei kunto vielä sitä sallinutkaan.

Leiripäällikkö päättää raportit omalta osaltaan Tanssisaaresta tältä vuodelta tähän. Sami lupaili vielä lyhyen yhteenvedon kirjoitella tämän vuoden leiristä.

Kiitos kaikille aikuisille jotka mahdollistivat tämän leirin pitämisen, isosille ja semi-isosille, sekä vierailleille ohjaajille. Sekä ISO kiitos keittiöhenkilökunnalle, jotka tekivät pitkää päivää koko leirin ajan. Ilman kaikkien teidän panostanne emme olisi leiriä voineet pitää. Toivottavasti näemme taas ensi vuonna leirillä!

T. Leiripäällikkö Atte

Ps. Sairaalalta sain juuri kuulla että pojan käsi oli vain sijoiltaan ja on nyt asetettu paikoilleen. Muutamien viikkojen toipumisaika joka tapauksessa on odotettavissa. Sairaalalta tuli terveiset leirikavereille, että ensi vuonna nähdään taas Tanssisaaressa!



Löytötavaroita...

Jälleen löytyi aikas paljon löytötavaraa teltan päällisestä aina pyyhkeisiin ja sukkiin asti, koettakaa omanne tunnistaa ja Erikalta voi niiden perään sitten kysellä.


T. Atte

Epäonnea leirikisoissa

Leirikisat alkoivat mukavasti ja kannustus oli valtaisaa kaikille osallistujille. Sitten meitä kohtasi epäonni ja yksi leiriläisitä satutti kätensä tullessaan käsi edellä heitosta mattoon. Paikalle kutsuttiin ambulanssi ja poika toimitettiin Porvooseen tutkittavaksi. Vielä emme ole kuulleet mitä kädelle sitten kävi. Myöhemmin yksi isosista tuli niskoilleen heitosta mattoon ja katsoimme viisaammaksi käyttää häntäkin lääkärillä varmuuden vuoksi. Ohessa muutama kuva kisoista ennen onnettomuutta (sitten ei ehtinyt takaisin kuvaamaan kisoja blogiin). Kisat vietiin kuitenkin loppuun saakka ja palkinnot jaettiin osallistujille.





T. Atte

Leirikisat alkamassa

Vielä pienet alkulämmittelyt ja sitten saadaan kisat käyntiin.
Pinja vetää alkulämmöt

Eka ottelu käynnissä

Isompien treenit

Artur veti aamupäivän treenit isommille ja jakoi vinkkejä suosikkitekniikoistaan. Saapas nähdä kuinka haastajat päivän leirikisoissa Arturia onnistuvat haastamaan...
Vauhtia Arturin treeneissä

Isommille judokoille Arturin vauhti taisi olla liikaa
T. Atte

Viimeinen leiripäivä käyntiin

Viimenen leiripäivä on valjennut Tanssisaaressa aurinkoisena, mutta tuulisena. Aamulla herättiin "aamusoittoon" ja siitä siirryttiin lipunnostoon. Yksi vatsatautitapaus todettiin viime yönä, mutta pahemmalta epidemialta näytetäisiin vältyttävän. Olemmekin taas kehoittaneet käsienpesuun ja pitäneet ruokajonossa ennen ruuan hakua käsien desinfioinnin.

Tänään ohjelmassa onkin Pinjan vetämät pienten treenit ja Artur pääsee isompia höykyttämään. Iltapäivällä pidämme leirikisat, johon leiriläiset itse pääsee kokoamaan sarjansa. Siinähän olisi tilaisuus myös haastaa isosia tai vaikka Artur (eipä vielä ole kukaan leiriläisistä hoksannut...).

Pienempien treenit alkaa

Treenejä seurataan tarkkaan

Kuhinaa puhelimien latauspisteellä

Leiri päättyy päivälliseen ja vanhemmat voivat noutaa lapsensa kello 17-20 välillä. Hieman ennen 20 kannattaa olla paikalla, koska kello 20.00 alueen tulee olla tyhjä.

T. Leiripäällikkö Atte

3.6.2015

Torstain ohjelma

Aapuva, leiri loppuu. Ja näin käy joka vuosi. Huomenna on siis viimeinen leiripäivä, ja ohjelmassa on luvassa paljon kivaa ja jännää, mm. Leirikisat ja Leiriolympialaisten palkintojen jako.


Kuvia leiriolympialaisista

Rasteja oli useita ja tehtävät vaikeita. Blogistille ei, kaikkien rastien osalta, käynyt aivan selväksi, mikä oli rastin tarkoitus. Tässä kuitenkin kuvia eri rasteilta.








Olympialaiset päättää visainen tietokilpailu




Olympialaisten suunnittelua

Illan ohjelmassa on perinteiset Tanssisaaren leiriolympialaiset. Leiriläiset jaetaan satunnaisesti joukkueisiin, ja olympialaisrastit suoritetaan joukkueittain yhdessä. Rastien suunnittelussa on pyritty siihen että kaikkien suoritus otetaan mukaan tulokseen, eikä aina ole eduksi olla isompi ja taitavampi.

Olympialaisten suunnittelua

Iltapäivän treenit

Iltapäivän pienten treenit veti Artur ja sen jälkeen isompien treenit veti Mikro. Oheinen kuva jälkimmäisten treenien alusta. Saunaa ja uintia ei iltapäivään kovan tuulen vuoksi otettu. Leiriläiset on käyttäneet tilalle jääneen vapaa-ajan katsellen toisten treenejä, pelaillen ja jutustellen. Suurempaa intoa pihalla juoksemiseen ei tänään ole enää ollut, vaikkakin aurinko paistaa (tuuli on edelleen kova).

Isompien treenit
Pelailua


T. Atte

Breaking News: Pukuteltta katosi!

Aamupäivän isompien treenien aikaan tapahtui kummia. Kun leiriläiset tulivat harjoituksista oli pukuteltta kadonnut! Kun he asiaa ihmettelivät osasi leiriaikuiset ja isoset kertoa, että pukuteltta oli lentänyt tuulenpuuskassa saunateltan yli ja mennyt senverran huonoon kuntoon että sitä ei enää voitu takaisin pystyttää. Lasten tavarat ja puvut löytyivät ruokalan edestä katoksen alta, osa kosteina ja osa märkinä mutta valtaosa ihan kuivina. Kiitos nopeajalkaisten isosten ja leiriaikuisten. Loppuleirillä judogin pukee pojat päälleen omassa teltassaan. Senverran kiirettä piti kaikilla että tilanteesta ei kuvia ehditty ottaa.

Vatsatautitapauksia ei ole päivän mittaan uusia löytynyt, jo aamulla todettujen lisäksi. Kaikki sairastuneet joutuivat harmikseen lähtemään kotiin potemaan taudin loppuun.

T. Atte

Tuulisen yön tuhoja tanssisaaressa ja aamu käyntiin.

Kova tuuli yöllä ravisteli teltoja melkoisesti. Suuremmilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin, yövalvojat kiersivät katsomassa telttojen kiinnityksiä vahtivuorollaan. Yksi kiinnytysnyöri oli irronnut tuulessa, muita vaurioita ei ollut (paitsi joitakin pyyhkeitä ja uimahousuja maahan pudonnut naruilta). Aamun lipunnostossa kysyttäessä oli kaikki lapset nukkuneet yön kuitenkin hyvin. Ehkä edellisenä iltana oli tarpeeksi touhua ollut kun ei kukaan ilmoittanut tuulen ja pienen sateen unta häirinneen.
Tuulivauriot
Aamullakin tuulee navakasti

Aamun treenit pienemmille aloitti isosista Pinja, iltapäivällä on vuorossa Artur. Isompien treenit vetää tänään Mika "Mikro" Nurminen (2 dan), jota vuodesta toiseen isoset ja lapset leirille toivovat treenit vetämään.

Pienempien treenit alkaa
Huonompi uutinen aamulla oli se että löytyi muutamia joilla oli vatsa sekaisin. Painotimme jälleen kerran käsienpesun tärkeyttä kaikille leiriläisille. Pyrimme valvomaan entistäkin tarkemmin että ruokailemaan tullaan vain käsienpesun kautta.

T. Atte



2.6.2015

Keskiviikon ohjelma


Ketjupunnerrus

Tyttöjen pesuvuoron aikana pojat intoutuivat yrittämään ketjupunnerrusta. Tässä vaativassa lajissa tarkoituksena on saada koko porukka ilmaan käsien varassa.


Seuraedustuksia Tanssisaaressa

Leirillä on edustettuna useita seuroja. Kuvassa Nummelan Judo, Shirokawa ja Jukara. Lisäksi leirillä ovat edustettuna Judokan, Chikara, Meidokan ja Espoon Urheilijat.


Leiripäällikön velvollisuuksia

Tanssisaaren judoleirillä leiripäällikön virka on kiireinen ja vaativa. Leiripäällikön velvollisuuksiin kuuluu erilaisten asioiden järjestäminen. Jos leiripäällikkö ei ole tarkkana saattaa muunlaisiakin nakkeja napsahtaa, kuten ruokalan lattian lakaiseminen.


Illan puuhia

Päivällisenä oli tänään kalapuikkoja, joka on edelleen yksi lasten kestosuosikki. Päivällisen jälkeen oli aikaa erilaisille leiritouhuille, joista muutama esimerkki alla.

Touhujen jälkeen on leirin kaikille pakollinen pesuilta. Leirisaunalle on järjestetty "suihkukoppi" ja sauna on kuumana. Kaikkien leiriläisten on käytävä vuorollaan pesulla. Tyttöjen vuorolla pojille on järjestetty ohjelmaa tatamille ja vastaavasti poikien vuorolla tytöt touhuavat tatamilla.

Pingis          
























Karkin osto
















Leirikanojen ruokkiminen
















Tarkkuusammunta ilmakiväärillä
























Gubb spel



Päivän vieraileva ohjaaja

Päivän vierailevana ohjaajana oli tänään Sebastian Oey, 1.dan.

"Sebu"

Kun isommat ja isoset treenaa...


...niin pienemmät onkii.

T. Atte

Kun pienemmät treenaa...




 Niin isommat onkii...

Ja hetken kuluttua vaidetaan vuoroja.

 Sillä välin isoset pohtii illan leikkejä...

T. Atte