9.6.2016

Leiri on päättynyt

Väsyneenä, mutta haikeana kotona yritän tavaravuorta selvitellä. Taitanee jäädä tuonnemmaksi, uni taitaa viedä voiton pian.
Kiitos vielä kaikille vapaaehtoisille, isosille ja leiriläisille. Kaikkia teitä tarvitaan että leiri voi onnistua. Teidän leiripäällikkönä oli mukava olla. Hyvää kesää kaikille ja vuoden kuluttua nähdään taas Tanssisaaressa.
Alla vielä muistoksi ryhmäkuva leirin viimeisten harjoitusten jälkeen.
T. Leiripäällikkö Atte

Löytötavaroita

Perinteisesti jotakin pientä leiripaikalle aina unohtuukin, alla kuva löydetyistä tavaroista. Leiripuhelimeen tai tanssisaaren sähköpostiosoitteeseen voi ilmoittaa jos on jotakin omaa kuvassa, niin sovitaan palautus.
Lisäksi yhdeltä isoselta katosi peltinen muumimuki, mikä olisi kiva saada takaisin, eli jos tavaroiden joukosta sellainen löytyy niin ottakaa myös yhteyttä.

Sunnuntai-iltana oli vielä seuraavat tavarat tunnistamatta:

T. Leiripäällikkö Atte

Viimeisen päivän touhuja (kooste)


















Hyvää kesää kaikille!

Viimeinen aamunkoitto

Nyt on taas se aika kun saamme judoleirin viimeisen auringnnousun.
Kyllä, se on totta, kotiväki voi lakata huolehtimasta sillä leiri loppuu tänään ja lapset pääsevät omille teilleen nauttimaan kesästä.

Tässä vielä muutama otos viimeisestä auringonnoususta ennen kuin kameran akku loppui, kannatti valvoa.



Kiitos kaikille aivan mahtavasta leiristä, josta teitte leireilemisen arvoisen.
Hyvää ansaittua kesää!

Viimeinen koiravahti

Hyvin nukutun noin tunnin jälkeen iskee todellisuuus. Kännykkä tuuttaa herätysääntä, joka tunkeutuu myös korvatulppien läpi. Jippikaijei, yövahtivuoro alkaa, en muuten jaksaisi, en tahdo en, en en... No nousin kuitenkin.

Leirissä on hiljaista, mitä nyt edellisestä vahtivuorosta pääsevät isoset puikkelehtivat telttojensa suuntaan. Toivotaan että pysyykin hiljaisena. Yö vahti on leirillä se hetki kun ei todellakaan toivo mitään ohjelmaa. Yleensä yöaikaan ei ole tarjolla kuin ikävämpiä juttuja, kuten sairastuneita lapsia tai kauheaa koti-ikävää. No sormet ristissä nyt :)

Leirissä on siis viimeinen yö. Huomenna on onneksi vielä paljon kivaa leiritouhua, kunnes sitten koittaa se hetkin kun leiri pitää purkaa ja kotiinlähtö on edessä.

Laitetaanpa tähän vielä kuva tämän päivän uintikaverista. Tunnistustehtävä on edellistä helpompi. Kuvasta kiitos Antille.



8.6.2016

Torstain ohjelma


Iltapalaa ja juhlia

Tänään oli makkarapäivä iltapalalla. Blogistikin pääsi osallistumaan vaihteeksi keittiön touhuihin ja sai kunnian toimia ylimmäisenä grillimestarina. Makkarat poistuivat tuulensuojaan niin vauhdikkaasti, ettei tästä perinteisestä leirirituaalista taidettu ehtiä kuviakaan saada.

Eikä siinä vielä kaikki. Yhdellä leiriläisellä sattui sopivasti olemaan syntymäpäivä, joten jos ei makkarasta tullut masu täyteen, niin jälkkäriksi tarjoilluista karkeista ja synttärikakusta sitten viimeistään.

ONNEA VILLE !!! 


























Isompien harjoitukset

Isompien vetäjänä toimi tänään Artur Tvauri, 1.dan.
Kuvat Jarkko-Juhani.











Pienten harjoitukset

Pienempien treenit on tähän asti vetänyt Artur, mutta nyt Arturille oli vuorossa isompien treenit, joten pienempien treenit veti Pinja, 3. kyu. Alla kuvia vauhdikkaista harjoituksista.
Kuvat Jarkko-Juhani.








Keskiviikko on ollut hieman sateisempi kuin muut leiripäivät



 Saimme leirille Suomessa hieman harvinaisemman lintuvieraan.
Nyt testataan blogin lukijoiden lintutietämystä,
kommentoikaa mikä laji on kyseessä.




Leirillä oli/on kivaa seuraavat asiat