9.6.2017

Tanssisaaren Judoleiri 2018

Vielä mainos:

Ensi vuoden Judoleiri pyritään järjestämään jälleen samaan aikaan. Ajankohta siis 3.-7.6.2018. Lisäinfoa alkuvuodesta.

Varatkaa jo kalentereihine!

Jukaran Leiripoppoo

Leiri ohi

Taas on leiri pidetty ja purettu. Alla vielä kuvaa tatamitalkoista. Löytötavaroita ei tänä vuonna ilmeisesti juuri ollut, kun ei ole blogiin kuvaa tullut laitettavaksi. Jos kuitenkin jotain on kateissa, voipi kysellä Leiripäälliköltä.


6.6.2017

Keskiviikon ohjelma


Lisää luonnon ihmeitä

Aamulla havaittiin lisää luonnon ihmeitä. Eri lähteiden mukaan kyseessä on joko Tolkkisten hirviö tai ruoppauslautta.


Tiistain touhuja

Tänään on harjoitusten lisäksi touhuttu monenlaista. Illan ohjelman pääosassa oli saunaa, uintia (vesi sopivat +9°C) ja kanoottihommia. Saunalla oli tänään lasten inhoama pesupäivä :)





Tiistain harjoitukset

Tiistaina saimme jälleen arvovaltaisen vierailevan vetäjän. Päivän harjoitukset veti Timo Korpiola (6.dan).




5.6.2017

Tiistain ohjelma


Maanantain juttuja

Maanantai alkoi ohjelman mukaan lipunnostolla.


















Tänään on myös ongittu ämpärillinen kaloja, tosin pääosin vissiin roskakalaa oli saaliissa. Leirissä on nähty myös harvinainen vieras. Kuka tunnistaa? Leirikanat on laitettu erikoisvartiointiin :)


















Muutakin luonnonelämää on nähty ja kuultu. Satakieli pitää yöllä konserttia ja Joutsenkin teki ohipurjehduksen.


















Iltapalalla tännään saatiin makkaraa, kuvassa kuitenkin muita tykötarpeita.


Kuvia päivän harjoituksista





Eikun uimaan! Hrrr...

Maanantaina illalla oli myös sauna ja uinti. Kuvasta huolimatta aika moni lapsista uskaltautui veteen, jonka lämpötila lienee 10°C luokkaa. Aikuisista veteen ei yllättäen mennyt kukaan.


4.6.2017

Maanantain ohjelma


Leiri alkoi

Tutun näköinen telttakylä on noussut päivän aikana Tanssisaaren lavan ympäristöön. Leiri on avattu ja ekat harkatkin jo pidetty. Päivän yhteisharjoitukset veti Juha "Flobe" Vanio.





15.3.2017

Tanssisaaren judoleiri 4.-8.6.2017

Vuosi on jo pitkällä ja viimein myös leirijärjestelyt saatu alulle. Leiri siis pidetään perinteiseen tapaan ja leiri-ilmoitus on tulossa jakoon aivan pikapuoliin. Ilmoittautuminen leirille on myös avattu osoitteessa:

https://goo.gl/forms/QezD9AVa6sPPZnOj1

Lisätietoja:
sähköpostilla tanssisaari@elisanet.fi tai puhelimitse 046-907 4324