9.6.2018

Kiitoksia myös leiripäälliköltä

Kiitos vielä vapaaehtoisille, keittöväelle, isosille, vieraileville ohjaajille ja ennenkaikkea leiriläisille mukavasta leiristä näin leiripäällikönkin puolesta. Ilman teitä kaikkia ei Tanssisaaren leiri olisi mahdollinen.

Joku kyseli minulta leirillä onko rankkaa olla leiripäällikkönä. Tänä vuonna minulla oli myös aktiivisuusranneke kädessä ja se kertoi seuraavaa:
Leirin aikana otetut askeleet: 112 321 (85,26 km, n.17km/päivä)
Poltetut kalorit: 22 830 (~4500/päivä)
Paino putosi kilon verran leirin aikana, vaikka neljästi päivässä erittäin hyvää ruokaa hyvällä ruokahalulla söinkin.
Vastaus kysymykseen on, että ei se tunnu rankalta kun on mukavia, yhteistyökykyisiä ja aktiivisia ihmisiä ympärillä yhdessä leiriä tekemässä. Mukavassa porukassa on kiva laittaa myös itsensä likoon, ja kun kaikki tekee niin, syntyy lämminhenkinen leiri.

Kiitos kaikille siis tämän vuoden leiristä ja moikataan kun nähdään, viimeistään ensi kesän alussa!

T. Atte Kovanen
Leiripäällikkö

8.6.2018

Kiitos ja hyvää kesää!

Leiri on siis päättynyt, leirialue siivottu ja lapset ja aikuiset palanneet kotiin.

Omasta, kokom leiritiimin ja Vantaan Jukaran puolesta haluan kauniisti kiittää kaikkia leirille ja leirin järjestelyihin osallistuneita.

KIITOS! Ilman teitä leiri ei olisi mahdollinen.

Ensi vuonna on tarkoitus leiri järjestää, ajankohta 2.-6.6.2019

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

Sami


Löytötavaroita

Löytötavaroita voi kysellä sähköpostitse tai leiripuhelimesta tai suoraan leiripäälliköltä. Sininen takki taisi jo löytääkin omistajansa.



6.6.2018

Torstain ohjelma


Keskiviikon lipunnosto ja aamutreenit. Viimeinen kokonainen päivä!

Keskiviikon yö sujui rauhallisesti. Lipunnoston aikana muutama jouduttiin hakemaan teltoilta nukkumasta. Vissiin ollut rankkoja treenejä, kun noin väsyttää (tai sitten vaan on valvottu :D). Pienempien treenit aamulla vetivät isoset ja isojen aamutreenit tuli vetämään Mika "Mikro" Nurminen (2. dan). Toinen leirikoiramme Taato on nauttinut lasten läsnäolosta ja jatkuvista rapsutuksista.
Pienetkin pärjäävät lipunnostossa.

Leppoisa leirikoira Taato.

Leiriläinen myöhästymässä treeneistä. Nyt tuli kiire!

Pienten treenit olivat isosten ohjaamat.



Isojen treeneissä Mikro harjoitutti leiriläisillä melkein jo perinteen mukaisesti mattotekniikoita.

Mika "Mikro" Nurminen (2. dan).

5.6.2018

Keskiviikon ohjelma ja aikataulu


Päivätreenit ja pesuvuorot

Päivän toiset treenit menivät oikein hyvin leiriläisillä. Harmaat pilvet tihkuttivat vähän vettä, mutta sitä tuskin kukaan edes huomasi. Pesuvuorot jakautuivat niin, että ensin tytöt saivat peseytyä saunalla. Sillä välin pojat pelasivat erilaisia lauta- ja korttipelejä. Sama tapahti toisinpäin tyttöjen peseydyttyä. Iltapalaksi saimme makkaraa ja salaattia, sekä "jälkiruoaksi" hieman sipsejä. Nyt hiljaisuus alkaa laskeutumaan leirin ylle ja judokat käyvät telttoihin nukkumaa.


Pienten treenit sujuivat mallikkaasti.

Henry jäi vetämään vielä toiset isojen treenit.


Ruoka tuntui maistuvan kaikille nälkäisille treenaajille. Ruokailun jälkeen kuitenkin pitää suorittaa jälkityöt: tiskaaminen!

Leirin vapaaehtoistyöntekijöillä näyttin olevan hauskaa saunavuorossa!

Ja näin on taas uusi ilta saapunut Tanssisaaren leirille...

Tiistaiaamun treenit ja lipunnosto.

Tanssisaaressa yö sujui hyvin ja lipunnostoon vain muutamat tulivat myöhässä. Yö oli selkeästi viileämpi ja tänään on huppari ollut todella tarpeen. Aamun treenit menivät molemmilla, sekä pienillä että isoilla hyvin. Isommilla vierailevana vetäjänä on tänään Henry Lipponen (5. dan). Myöhemmin tänään on pesupäivä, jolloin on mahdollisuus käydä myös saunassa.

Lipunnostossa sää oli kirkas, mutta tuulinen.

Pienempien aamupäivän treeneissä harjoiteltiin mattotekniikoita.

Isojen treeneissä harjoiteltiin ouchi-garin lisäksi asentoa ja asennetta.

Isojen treenien vieraileva vetäjä Henry Lipponen (5. dan).

Paarmat ovat olleet oikeita riesoja koko leirin ajan.

4.6.2018

Tiistain ohjelma ja aikataulu


Ilta Tanssisaaressa

Ilta Tanssisaaressa on sujunut hyvin ja isoset pitivät leiriläisille ohjattua toimintaa aikuisten avustuksella. Kalastustakin oli mahdollisuus kokeilla aikuisten seurassa. Leiri on käynyt jo nukkumaan. On erittäin hiljaista ja vain muutamasta teltasta on kuulunut supattelua. Yö on todennäköisesti noin 8 astetta kylmempi, kuin edellisyönä. Isoset jäävät nyt valvomaan nukkumisrauhaa ensimmäiseen yövuoroon. Tanssisaari kiittää ja kuittaa tältä päivältä!

Isoset pitivät ohjelmaa leiriläisille

Joutsen nousi ilmaan upeasti. Muutamat leiriläiset näkivät myös tämän näyn.

Onginta tuotti tulosta ja saalista saatiin.


Meri on hieman tyyntynyt päivän jälkeen ainakin alkuyöksi.

Teltoissa on jo hiljaista

Iltapäivän ohjelmaa

Lounaan jälkeen oli leiriläisillä hetki vapaata ja he saivat tehdä mitä itse halusivat. Pienten treenit alkoivat vapaa-ajan jälkeen. Tässä välissä oli isommilla mahdollisuus käydä saunomassa ja uimassa. Pienten treenien jälkeen oli heillä puolestaan aikaa käydä isojen treenien aikana uimassa. Myös aurinko on alkanut paistamaan pikkuisen, mutta useilla on ollut päällään pitkälahkeista housua kylmän viiman takia. Pian saammekin päivälliseksi lihapullia!


Timo opetti judokoita vielä toisen puolitoistatuntisen verran.



Liekit lämmittivät saunakiviä.




Rohkeimmat kävivät uimassa kylmästä tuulesta piittaamatta.

Kuumavesipata höyrysi pesuveden lämmittämistä varten.



Aurinkokin päätti piipahtaa Tanssisaareen.

Maanantaiaamun herätys ja aamupäivän treenit

Tänään herätys ei tuottanut erityisiä ongelmia ja melkein kaikki olivat lipunnostossa ajallaan, vaikka päivän alku ei ollut erityisen aurinkoinen. Lipunnoston jälkeen leiriläiset sprinttasivat syömään ja heti aamiaisen jälkeen alkoivat pienten treenit. Isojen treenit alkoivat heti pienten treenien jälkeen ja saimme tänään isojen harjoitusten vierailevaksi vetäjäksi Timo Korpiolan (6. dan). Timo on ollut jo aikaisemmilla Tanssisaaren judoleireillä mukana. Treenien jälkeen olikin jo lounasaika. Seuraavien treenien aikana on sekä pienemmillä, että isommilla omat ajat uida sekä saunoa.
Jotkut olivat jo heränneet aikaisemmin ja tulleet pelaamaan erilaisia pelejä lipunnostoa odotellessa.

Leiripäällikkö herätyskierroksella.




Pienten aamupäivän treenit

Isojen aamupäivän treenejä oli ohjaamassa Timo Korpiola,


Timo Korpiola (6. dan)